Spinaalistenoosi on etenkin yli 60-vuotiaiden vaiva, joka voi aiheuttaa oireita alaselkään ja raajoihin. Tyypillisesti iän myötä kulumia ja ahtaumaa tulee lanne- ja kaularankaan. Artikkelissa kerrotaan spinaalistenoosin syistä, oireista, diagnosoinnista ja hoidosta.
Spinaalistenoosilla eli selkäydinkanavan ahtaumalla tarkoitetaan sairautta, jossa selkänikamien muodostama selkäydinkanava ahtautuu ja kanavan sisällä kulkevat hermorakenteen joutuvat puristuksiin. Tämä voi aiheuttaa raajoihin säteilevää kipua, puutumista ja lihasten heikkoutta. Spinaalistenosin esiintyvyys kasvaa iän myötä, ja se on tavallisin selkäleikkauksen syy yli 65-vuotialla.
Mistä spinaalistenoosi johtuu?
Spinaalistenoosi on tavallisimmin seurausta selkärangan rakenteiden rappeumamuutoksista. Välilevyjen rappeutuessa ne menettävät korkeuttaan ja voivat löystyä sallien nikamien siirtymisen toisiinsa nähden. Lisäksi selkäydinkanavassa sijaitsevat nivelsiteet (ligamentum flavum) usein paksuuntuvat rappeuman myötä. Selän pikkunivelten (fasettinivelet) ja välilevytilan kuluma, voivat aiheuttaa ympäröiviin luihin liikakasvua ja luupiikkejä. Nämä rappeumamuutokset voivat viedä tilaa hermoilta ahtauttaen selkäydinkanavaa.
Harvinaisempia spinaalistenoosin aiheuttajia ovat muun muassa nikamien murtumat, tulehdusten aiheuttamat märkäkertymät selkäydinkanavassa ja kasvaimet. Spinaalistenoosi voi olla myös synnynnäistä muotoa, jolloin selkäydinkanava on luonnostaan ahtaampi ja hermot voivat joutua herkemmin puristuksiin.
Lannerangan ja kaularangan alaosat ovat selän liikkuvimpia alueita. Ne joutuvat tyypillisesti kovimmalle rasitukselle ja ovat myös alttiimpia kuluman ja spinaalistenoosin kehittymiselle.
Spinaalistenoosin oireet
Lannerangan alueen ahtaumassa tyypillisiä oireita ovat alaselästä alaraajoihin säteilevä kipu, johon voi liittyä puutumista ja tuntohäiriöitä alaraajoissa. Säteilyoire voi tuntua molemmissa tai vain toisessa raajassa. Kävellessä säteilykipu saattaa pahentua ja voi ilmaantua myös jalkojen voimattomuutta, jolloin puhutaan katkokävelyoireesta. Istuminen ja etukumara asento usein helpottavat oireita.
Kaularangan ahtaumassa tyypillisiä oireita ovat niskasta yläraajan säteilevä kipu, johon liittyy usein puutumista ja tuntohäiriöitä raajassa. Käsissä voi esiintyä voimien ja näppäryyden heikkenemistä.
Oireet kehittyvät yleensä hitaasti ja voivat hankaloitua ajan myötä. Päivittäinen ja pidempiaikainen oireiden voimakkuuden vaihtelu on tavallista.
Hoitoon on syytä hakeutua, jos yllä kuvatun kaltainen oireilu pitkittyy yli 2–3 kuukauden mittaiseksi. Viipymättä hoitoon on hakeuduttava, jos vaivaan liittyy hälyttäviä oireita. Tällaisia oireita ovat:
- sietämätön kipu, joka ei helpota missään asennossa
- kipuun liittyy yleisoireita, esimerkiksi kuumetta
- ulosteen pidätyskyvyn tai rakon tyhjentämisen vaikeus
- laajeneva ja voimakas puutuminen raajoissa tai lantion alueella
- äkilliset raajojen halvausoireet
- loukkaantumisen jälkeinen voimakas kipu, jos on syytä epäillä murtumaa.
Spinaalistenoosin diagnoosi
Spinaalistenoosin diagnoosi perustuu esitietoihin eli potilaan kertomiin oireisiin, kliiniseen tutkimukseen ja selän kuvantamiseen.
Lääkärin vastaanotolla esitietoja selvittäessä pyritään saamaan käsitys, ovatko potilaan kuvaamat oireet spinaalistenoosin sopivia. Yleensä on hyödyllistä selvittää kivun sijainti ja sen aiheuttaman toimintakyvyn rajoitus piirrettävän kipukartan ja täytettävän oirekyselykaavakkeen avulla.
Hälyttävien oireiden kartoittaminen puolestaan ohjaa hoidon kiireellisyyden arvioinnissa.
Kliinisessä tutkimuksessa lääkäri arvioi potilaan liikuntakykyä ja selän liikkuvuutta ja niiden mahdollisia rajoituksia. Raajojen lihasvoimien, kosketustunnon, sekä refleksien kartoitus kuuluvat myös tutkimukseen spinaalistenoosia epäiltäessä. Tavallisina erotusdiagnostisina vaihtoehtoina ovat raajojen verenkierrolliset ja suurten nivelten nivelrikon aiheuttamat ongelmat, joiden vuoksi raajojen verenkierron sekä suurten nivelten tutkiminen on yleensä tarpeen.
Spinaalistenoosin diagnoosi varmistetaan kuvantamisella. Magneettikuvaus on ensisijainen kuvantamismenetelmä, koska se antaa yksityiskohtaisen kuvan pehmytkudoksista ja hermorakenteiden tilasta. Selän röntgenkuva seisten antaa tarvittaessa lisätietoa selän luisten rakenteiden tilasta kuormitusasennossa. Tietokonetomografiaa käytetään diagnostiikassa, jos magneettikuvausta ei ole mahdollista tehdä esimerkiksi asennetun sydämen tahdistimen vuoksi.
Kuvantamistutkimuksella havaittavaa selkäydinkanavan ahtaumaa esiintyy noin 20–30 prosentilla yli 65-vuotiaista, mutta kaikilla se ei aiheuta oireita.
Spinaalistenoosin hoito
Spinaalistenoosin hoito riippuu oireiden vaikeudesta ja niiden vaikutuksesta elämänlaatuun sekä potilaan yleisestä terveydentilasta. Lieviä ja keskivaikeitakin oireita voidaan usein hoitaa kivunhoidon ja kuntoutuksen keinoin silloin, kun oireet ovat riittävän hyvin siedettyjä ja päivittäinen toimintakyky on riittävä. Vaikeissa ja elämänlaatua merkittävästi alentavissa oireissa leikkaushoito on yleensä ensisijainen hoitomuoto, jos leikkaus on, potilaan yleinen terveyden tila ja leikkauksen laajuus huomioiden turvallisesti suoritettavissa ja toiminnallinen toipuminen siitä on todennäköistä.
Oireiden mukaisessa hoidossa kipua hoidetaan yleensä kipulääkityksin. Parasetamoli ja tulehduskipulääkkeet ovat tavallisimpia käytettäviä lääkkeitä, myös hermokipuun suunnattuja lääkkeitä voidaan käyttää säteilykivun hoitona. Hermojuuripuudutukset voivat tulla pitkittyneessä tilanteessa myös kyseeseen kivunhoitomuotona. Fysioterapia on osa kuntouttavaa hoitoa, jonka tarve arviotaan tapauskohtaisesti. Elämäntapamuutoksilla, kuten painonhallinnalla, liikunnan lisäämisellä ja tupakoimattomuudella on usein oireita helpottava vaikutus.
Spinaalistenoosileikkauksessa hermorakenteiden ahtaus puretaan poistamalla selkäydintilaa ahtauttavia rakenteita, yleensä mikroskooppiavusteisesti. Tietyissä tapauksissa selkää tarvitsee myös tukevoittaa leikkausalueelta ja ahtauman vapautukseen liittää luudutusleikkaus. Leikkaukset tehdään nukutuksessa. Leikkausten kesto vaihtelee tunnista useaan tuntiin toimenpiteen laajuudesta riippuen. Vuoteesta saa yleensä nousta voinnin niin salliessa jo leikkauspäivänä. Kotiutuminen sairaalasta on mahdollista leikkauksen laajuudesta riippuen yleensä 1–5 leikkauksen jälkeisenä päivänä. Selän voimakkaita taivutus- ja kiertoliikkeitä sekä raskaampien taakkojen kantamista tulee välttää hermovapautusleikkauksen jälkeen noin kahden kuukauden ja luudutusleikkauksen jälkeen noin kolmen kuukauden ajan.
Leikkauksella saadaan yleensä oireiden mukaista hoitoa parempi apu raajojen kipusäteilyyn ja puutumiseen. Leikkauksen selkäkipua helpottavaa vaikutus on epävarmempaa. Leikkauksella saavutettava hyöty heikkenee tavallisesti 5–10 vuoden seurannassa. Leikkauksen komplikaatioina voi ilmentyä leikkausalueen tulehduksia, jotka tavallisesti hoituvat antibiootein, mutta hankalimmillaan voivat vaatia uusintaleikkausta. Hermojen ja selkäytimen vaurioituminen leikkauksessa on myös mahdollista, mutta riski on vähäinen. Ahtaumaleikkauksia tehdään Suomessa arviolta noin 3 500 vuodessa.
Ville Puisto
LT, Ortopedi, Sairaala Orton
Artikkeli on julkaistu Hyvä Selkä -lehdessä 4/2024
Lue lisää spinaalistenoosista Terveyskirjaston sivuilta, jonka on artikkelit ovat asiantuntijoiden laatimia ja perustuvat Duodecimin tuottamiin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkäreiden käsikirjoihin.