Asiakassihteerinä Ortonissa – Helen

Helen valmistui lähihoitajaksi Helsingin Diagoniaopistosta 2008 mielenterveys- ja päihdetyöstä. Valmistuttuaan Helen suuntasi muutamaksi vuodeksi päihdetyöhön Diakonissalaitokselle, sieltä aivovammaisten yksikköön Aspa-palveluihin ja yksityiselle terveyspalveluyritykselle asiakassihteeriksi.

Siirtyminen Ortoniin

Nyt Helen on ollut asiakassihteerinä/lähihoitajana Ortonin poliklinikalla yli 10 vuotta, vuodesta 2014. Poliklinikan 15 työntekijän henkilöstöön kuuluu sairaanhoitajia, lähihoitajia ja sihteereitä.

Helenin työnkuva on laaja. Hän työskentelee kolmessa työpisteessä, joita ovat ilmoittautuminen, ajanvaraus ja lääkäreiden vastaanotot. Lisäksi Helen tekee laskutusta ja taloussihteerin tehtäviä.

Poliklinikan työvuorot ovat arkipäivänä ja alkavat pääsääntöisesti 7.30 ja päättyvät viimeistään klo 18.

Helen, oletko viihtynyt Ortonissa?

”Olen viihtynyt tosi hyvin. Työ on monipuolista”.

Potilastyö on mieluisaa

Helenin sydäntä lähellä ovat erityisesti suorat kontaktit potilaiden kanssa, eli toimiminen hoitajaroolissa.

”Tosin kaikki muutkin tehtävät liittyvät tavalla tai toisella potilastyöhön, on sitä sitten ilmoittautumisessa tai puhelimessa.”

Ihanat potilaat

Helen potilaat ovat mukavia.

”Tietty, onhan aina välillä potilaiden kanssa haastaviakin tilanteita, mutta yleensä asiat selviävät ja potilaat ovat tosi ihania.”

Ortonissa on paljon pitkäaikaisia asiakkaita, jotka ovat käyneet talossa vuosikymmeniä. Helenin mukaan kohtaamiset näiden asiakkaiden kanssa ovat lämminhenkisiä.

”Ihan kuin näkisi pitkäaikaisen tuttavan jälleen kerran, jonka kanssa vaihdetaan hieman kuulumisia”.

Vaihtelevat työtehtävät ja päivät

Samalla kun Helenin työnkuva on monipuolinen, niin myös työpäivät ovat vaihtelevia.

”Ei ole normaalia päivää. Työpiste ja tehtävät voi vaihtua lennosta. Kaikki päivät ovat erilaisia”.

Työssä mukavasti haasteita

Helen nauttii uusista haasteista ja itsensä kehittämisestä.

”Mukavia haasteita ja onnistumisen kokemuksia on joka päivä, koska potilaat ja tilanteet ovat niin erilaisia. On tosi mielenkiintoista työskennellä Ortonissa”.

”Tämä työ antaa myös mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja uuden oppimiseen”.

Oppiminen tapahtuu myös itse työn kautta.

”Kun on töissä monessa työpisteessä, niin monesti sitä joutuukin oppimaan kantapään kautta”.

Ortonin ammattitaitoa kehittävä koulutus

Orton tarjoaa työntekijöilleen myös ammattitaitoa kehittävää koulutusta. Myös Helen on heti alusta lähtien kehittänyt ammattitaitoaan Ortonin koulutusten avulla. Näitä ovat olleet esim. asiakaspalvelu- ja tekonivelhoitajakoulutus.

Työtä on juuri sopivasti

Ortonin tavoite on, että työntekijöillä on aikaa tehdä työnsä hyvin. Ja Helenin mukaan työtä onkin juuri sopivasti.

”Välillä on töitä paljon ja on kiireisiä kausia. Ja välillä on leppoisempia päiviä.”

”Pitäisi pystyä nauttimaan leppoisemmista päivistä ilman huonoa omatuntoa. Silloin on kiva keskittyä siihen yhteen ja ainoaan asiaan, eikä moneen asiaan samanaikaisesti.”

Työvuoroissa joustetaan

Ortonissa esihenkilö suunnittelee työvuorot yhteistyössä työntekijöiden kanssa.

”Voidaan vaikuttaa pitkälti työvuoroihin ja esittää toivomuksia työpisteiden suhteen. Laskutus tosin pitää jaksottaa tiettyihin aikoihin”.

”Olen hyvin pystynyt vaihtamaan vuoroja. Työnantaja on tullut aina vastaan, jos tarvitsee vapaapäiviä tai on omia menoja.”

Hyväntuuliset työkaverit

Helenin mukaan työssä viihtymiseen vaikuttavat myös työkaverit, joiden kanssa on kiva jutella muustakin kuin työasioista.

”Ortonissa on hyväntuulista, nauravaista ja leppoisaa porukkaa. Aika vauhdikasta huumoria saattaa välillä olla. Ja nauru raikaa. Ja eihän tämä tarvitse olla niin vakavaa, vaikka töissä ollaankin”.

Vuosien varrella työkaverit ovat vaihtuneet jonkin verran, on tullut uusia ja vanhoja lähtenyt.

”Uudet työkaverit on hieno asia. He ovat tuoneet uusia tuulia ja näkemyksiä. Ja kun porukka vaihtuu, niin ryhmän dynamiikka sitten muuttuu. Ja sekin on hyväksi”.

”Tietty on haikea mieli kaikkia niitä eläkkeelle lähteneitä ja muihin haasteisiin siirtyneitä työkavereita.”

Hyvä ilmapiiri

Orton pyrkii tarjoamaan hyvän ilmapiirin työntekijöilleen kompaktissa talossa, jossa työntekijät ovat useassa kerroksessa. Helenin mukaan hyvä ilmapiiri on ihan aistittavissa.

”On kiva kävellä käytävillä, kun ihmiset tervehtii iloisesti, vaikka ei nyt ihan kaikkia tunneta. Siitä tulee kiva fiilis”.

Moniammatillinen ja yhdenvertainen yhteistyö

Ortonissa panos­tetaan moniam­ma­til­liseen ja yhden­ver­taiseen yhteis­työhön, jossa jokainen työntekijä on yhtä tärkeä.

”Poliklinikalla on tosi hyvä suhde ja yhteistyö lääkäreiden ja koko muun henkilökunnan kanssa. Heitä on helppo lähestyä ja kommunikointi sujuu hyvin”.

Helen kokee myös, että asiakassihteerien ja hoitajien työtä arvostetaan ja huomioidaan.

”Lääkäri tukeutuu ja luottaa hoitajaan, että asiat sujuvat hyvin alusta loppuun asti.”

Suosittelisitko Ortonia kollegalle?

Helenin mukaan Orton sopii ammattitaitoiselle ja rennolle persoonalle. Sellaiselle henkilölle, joka on sopeutuva, tiimityöskentelijä, huumorintajuinen ja jolla on tahto oppia ja kehittää uutta.

”Tämä on sellainen paikka, jossa saa osallistua erilaisiin projekteihin ja tuoda esiin omia mielipiteitä. Orton on paikka, jossa on avoin ja ei-hierarkinen työkulttuuri”.

Vapaa-aikana sisustamista ja Beni-koiran kanssa puuhastelua

Työn vastapainoksi Helen harrastaa sisustamista.

”Olen harrastanut sisustamista  koko ikäni. Sisutusohjelmat tulee katsottua tarkkaan ja sisustaminen kulkee vuodenaikojen ja fiiliksien mukaan.”

Harrastuksiin mahtuu myös 4-vuotias Beni-koira, joka on berninpaimenkoira.

”Vietän paljon aikaa Benin kanssa esim. ulkoillen. Beni on ihanan hellyttävä persoona. Oikea mammanpoika, josta lähtee ihan kamalan paljon karvoja”.

Vapaa-aikaan mahtuu lisäksi kaikenlaista muuta puuhastelua.

”Tykkään myös lenkkeilystä, laskettelusta ja puutarhahommista. Kesällä olimme Viitasaaren mökillä. Siellä nautimme hiljaisuudesta, luonnosta, vedestä. Akut latautuu mukavasti. Sellaisesta paikasta on kiva tulla takaisin töihin.”