Mannerheimintien ja Tenholantien välisellä tieosuudella tehdään kaivutöitä, jotka vaikuttavat etenkin omalla autolla liikkuviin. Tenholantie on ajoittain suljettu, ja henkilöautolla kulkevat saattavat joutua käyttämään vaihtoehtoista reittiä tullessaan vastaanotolle.
Varaathan siis riittävästi aikaa vastaanotolle saapumiseen. Tenholantien ollessa suljettu henkilöautoliikenteeltä Ortoniin pääsee esim. kääntymällä Mannerheimintieltä Kiskontielle (Koroistentien sijaan).
Tällä hetkellä meillä ei ole tarkkaa tietoa tietyön kestosta. Ortonin eteen pääsee myös bussilla nro 506, joka kulkee kaivutöiden vuoksi vaihtoehtoista reittiä. Aikataulut ja pysäkit kannattaa tarkistaa HSL:n reittioppaasta.
Sairaala Orton on etsinyt uusia toimitiloja vastatakseen potilaiden kasvaviin palvelutarpeisiin ja mahdollistaakseen toiminnan monipuolisen kehittämisen. Ensiarvoisen tärkeää on myös henkilöstön viihtyisä ja nykyaikainen työympäristö. Ortonin uudet toimitilat tulevat sijaitsemaan Munkkiniemessä. Sairaala muuttaa uuteen osoitteeseen vuoden 2027 loppuun mennessä.
Ortonille rakennettavat tilat mahdollistavat potilaiden erinomaisen hoidon ja palveluiden kehittämisen pitkälle tulevaisuuteen. ”Muutto syntysijoiltamme Ruskeasuolta uuteen osoitteeseen oli iso päätös. Olemme iloisia, että pitkä historiamme jatkuu Munkkiniemessä, jossa saamme palvella asiakkaitamme heille suunnitelluissa toimitiloissa hienolla sijainnilla”, toteaa toimitusjohtaja Markus Orava.
Uudenaikaisten ja tehokkaiden toimitilojen myötä Ortonin asiakaskokemus paranee entisestään, ja sairaalan kilpailukyky vahvistuu.
Munkkiniemeen on helppo tulla
Munkkiniemeen on hyvät julkiset liikenneyhteydet, sinne on helppo tulla myös autolla, ja kiinteistössä on hyvät parkkitilat. Uuden toimitilat sijaitsevat osoitteessa Laajalahdentie 23, Munkkiniemen terveysaseman ja apteekin vieressä. Kiinteistössä toimii myös muita yrityksiä sekä tasokas lounasravintola.
Ortonin tuleva sijainti on otollinen myös HUSin Meilahden sairaalakampuksen näkökulmasta. Orton palvelee asiakkaitaan myös HUSin eri toimipaikoissa Helsingin, Vantaan ja Espoon alueilla kuten ennenkin, myös muuton jälkeen.
Ortonin henkilökunta suunnittelee uusia tiloja parhaillaan yhdessä kiinteistöalan ammattilaisten kanssa. Ne muotoillaan tukemaan erikoissairaanhoidon palveluiden ja ammattilaisten edellytyksiä, kuten myös potilaiden ja henkilöstön viihtyvyyttä. Samalla halutaan säilyttää Ortonin henki, jossa yhdistyvät erikoissairaanhoidon moniammatillinen osaaminen sekä potilaiden yksilöllinen ja lämminhenkinen kohtaaminen.
Tiedotamme aiheesta lisää, kun muuton ajankohta varmistuu, ja sen huomiointi tulee potilaillemme ajankohtaiseksi.
Kesäolympialaisiin valmistautuminen käy tällä hetkellä kuumimmillaan, ja moni urheilija metsästää yhä kiivaasti paikkaansa olympiajoukkueessa. Lippunsa tapahtumassa ovat jo varmistaneet joukkueen lääkärit, Ortonin ortopedit Tuomo Karila ja Ilkka Räsänen, jotka odottavat tulevaa pestiään innostuneina: onhan kyseessä kunniatehtävä, jota tehdään puhtaasta rakkaudesta urheilua kohtaan.
Tuomo Karila (vas.) ja Ilkka Räsänen ovat ortopedeinä hoitaneet lukuisia
ammattiurheilijoita jo yli 20 vuoden ajan.
Tuomo Karila ja Ilkka Räsänen ovat Ortonissa toimivia kokeneita ortopedejä. Karilan erityisosaamista on urheilukirurgian lisäksi tekonivelkirurgia ja Räsäsellä erityisesti polven tähystys- ja olkapääkirurgia. Molempien mittava kokemus urheiluvammojen hoidossa juontaa juurensa heidän ammattiurheilijataustaansa: Karila on entinen MM-tason painija ja Räsänen yleisurheilija päälajinaan keskipitkän matkan juoksu.
Tulevat olympialaiset ovat Karilalle jo kuudennet, joissa hän toimii lääkärinä. Räsäselläkin on takana jo useammat vastaavat kilpailut lääkärin ominaisuudessa.
– Ensimmäistä kertaa olen ollut olympialaisissa itse urheilijana Suomen painijoukkueessa
vuonna 1992. Silloinen joukkuelääkäri piti meistä niin hyvää huolta, että nyt tavallaan maksetaan velkoja takaisin, Karila sanoo.
Suuren urheilujuhlan tunnelmaa aitiopaikalta
Monikaan ei välttämättä tiedä, että olympiajoukkueen huoltotiimin jäsenet, lääkärit mukaan lukien, toimivat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin.
– Kyseessä ei ole varsinaisesti työ. Hoidamme urheilijoita työksemme, mutta olympialaisiin lähdemme puhtaasti rakkaudesta urheiluun. Se on kunniatehtävä, jota ei tehdä rahan takia vaan mahdollisuudesta olla mukana edustamassa Suomea ja tukemassa urheilijoita, Karila ja Räsänen kertovat.
Heinäkuun lopulla koittava rupeama olympialaisissa kestää molemmilla noin 2–3 viikkoa. Olympiakylästä ei tuona aikana oikeastaan poistuta, ja Pariisin nähtävyyksiä saattaa korkeintaan nähdä vilaukselta kuljetusbussien ikkunoista. Harmaa arki on kokemuksesta kuitenkin hyvin kaukana.
– Elämme siellä omassa pienessä kuplassa. On aina hienoa nähdä, kuinka miljoonakaupungeissa hullaannutaan ja koko olympiakylä yhdessä elää ja hengittää urheilua. Tunteiden vuoristorata on suuri, ja koko joukkue kokee yhdessä niin voitot kuin pettymykset, Räsänen sanoo.
– Välillä siellä kentän laidalla jännittää enemmän kuin itse jännitti urheilijana, Karila lisää.
Tavoitteena tukea urheilijoita parhaaseen mahdolliseen suoritukseen
Sekä Karilalla että Räsäsellä on tuleviin kesäolympialaisiin yksi tärkein toive: että he olisivat joukkueen tarpeettomimpia henkilöitä, eli urheilijat pysyisivät terveinä ja hyväkuntoisina.
– Tietysti parasta olisi, ettei urheilijoille tulisi haavoja, vammoja tai vaikka flunssaa. Se on myös lääkärinä sydäntä särkevää, jos suoritus menee pilalle, vaikka flunssan takia, eikä meilläkään ole siihen mitään ihmerohtoja saatavilla, he toteavat.
Oma urheilutausta auttaa ymmärtämään olympialaisia kokemuksena myös urheilijan näkökulmasta. Vastaan voi tulla tilanteita, joissa joukkuelääkäri joutuu toppuuttelemaan urheilijaa, joka haluaa terveysriskinkin uhalla ottaa osaa kilpailuun.
– Olemme tosi inhimillisten asioiden kanssa tekemisissä, kun urheilijat ovat todella motivoituneita ja menestyksennälkäisiä. Oman taustamme vuoksi pystymme puhumaan samaa kieltä ja antamaan empatiaa oikeissa tilanteissa, Räsänen painottaa.
Millaista menestystä Suomelta voi sitten odottaa tulevissa kesäolympialaisissa? Sitä kumpikaan ei uskalla lähteä veikkaamaan.
– Urheilun suola on siinä, että voi sattua ihan mitä vain. Potentiaalisia voittajia voi olla yhdessä lajissa 6–8 urheilijaa. Se on aina päivän suorituksesta kiinni, mutta toki jos Suomi menestyy, on se myös meille suuri juhlan paikka.
Viimeisimmässä Työterveyslääkäri-lehdessä 4/2023 julkaistiin ortopedi Heikki Östermanin artikkeli selkäpotilaan hoidosta.
Artikkelin johdanto:
Yleensä selkävaivojen hoito sujuu konservatiivisesti hoitosuositusten mukaan. Joskus oireilu ja työkyvyttömyys kuitenkin pitkittyvät eivätkä lääkitys ja seuranta enää auta. Milloin selän kuvantamistutkimuksia kannattaisi harkita ja milloin potilas pitäisi ohjata ortopedin konsultaatioon ja leikkausharkintaan?
Tutkimusryhmämme vastaanotti 11.1.2024 Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön 20 000 € apurahan lasten, nuorten ja ikääntyvien hyvinvoinnin edistämiseen. Tieteellinen tutkimusryhmä koostuu Ortonin, HUSin, Jyväskylän yliopiston ja 4Fysio Oy:n tutkijoista.
Tutkimuksemme aihe on fasciamanipulaatio cerebral palsy (CP)-lapsen kuntoutuksessa.
Tarkoituksena on tehdä laadullinen haastattelututkimus CP-lapsen vanhemmille ja fysioterapeutille ja havainnoida, miten faskiamanipulaatio vaikuttaa tutkittavan koulunkäyntiin, arjessa selviytymiseen ja kuntoutumiseen.
Tieteellinen tutkimus Ortonissatehdään tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyvää tieteellistä tutkimusta niin perus- kuin kliinisen tutkimuksen puitteissa. Väitöstutkimukset julkaistaan osana omaa Tieteellinen tutkimus Orton -julkaisusarjaa. Tutkimuksen avulla kehitetään Ortonin hoidon vaikuttavuutta ja seurataan hoitotuloksia. Tuloksia hyödynnetään terveydenhuollon kehittämisessä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Riippumaton tutkimustoiminta rahoitetaan pääosin STM:n valtion yliopistotasoisille tutkimuksille valtion tutkimusrahoitus -järjestelmästä.
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on vuonna 1988 perustettu yleishyödyllinen säätiö, joka edistää lasten, nuorten ja ikääntyvien hyvinvointia Suomessa sekä ylläpitää Helsingin Katajanokalla sijaitsevaa kotimuseota.
Juulian työparina toimivalle Cremalle on opetettu haistamaan ja ilmaisemaan biomarkkereiden muutos kiputilanteessa. Koira ilmaisee asiasta niin kauan kunnes kipua hoidetaan tavalla, joka auttaa.
Tästä kivunilmaisusta hyötyvät eniten henkilöt, joiden kiputilanne vaihtelee kovasti ja kipu nousee yllättäen ilman ennakkovaroitusta. Creman kanssa voidaan tehdä myös aktiivista harjoittelua, jossa vain mielikuvitus on rajana.
Creman vastaanottoajat ovat keskiviikkoisin ja perjantaisin ja kerrallaan 60 min, josta aktiivista työskentelyä koiran kanssa on 30 min. Tämän jälkeen Cremalla on ”lakisääteinen” tauko.
Creman aikojen varaus tapahtuu joko puhelimitse numeroon 040 6300 740 tai voit jättää soittopyynnön tekstiviestitse tai Juulian sähköpostiin.
Tarjoamme polikliinista moniammatillista kuntoutusta ja kipupotilaiden polikliinisia kuntoutusarvioita, mutta 1.1.2024 alkaen emme enää ympärivuorokautisesti, eli talossa yöpymisen mahdollisuus päättyy vuoden vaihteessa.
Suomen Kipu ry on valinnut vuoden auttajaksi 2023 Orton Kipuklinikan kiitoksena hyvästä työstä kipupotilaiden parissa. Yhteistyössä Tempurin kanssa myönnetty lahjakortti ojennettiin Ortonin asiantuntijoille I love me -messuilla 22.9.2023.
Messuilla kuultiin puheenvuoro aiheesta: Mikä on unen merkitys kivunhoidossa? Asiantuntijoina olivat Suomen Kipu ry toiminnanjohtaja Jenni Tarhanen, Ortonin Kipuklinikan sairaanhoitajat Satu Walsh ja Juuso Saarinen sekä Tempurin nukkumisergonomian asiantuntija Tommi Närvänen. Kuvassa takana myös Ortonin Kipuklinikan johtava lääkäri Kristiina Kokkonen.